top of page

The Terror

the-terror.jpeg

The Terror on tositapahtumiin pohjautuva draama/historia/kauhu sarja. Se alkoi USA:ssa 25.03.2018. Toinen kausi alkaa 12.08.2019. Sarja kertoo kahdesta laivasta, jotka lähtevät miehistöineen etsimään uusia reittejä. Matkalla he kohtaavat hyisen kohtalon tautien, nälän ja mysteerisen otuksen piinaamana.

 

 

HMS Erebus ja HMS Terror olivat suuria sotalaivoja 1840-luvulla, jotka myöhemmin muutettiin arktisiin oloihin sopivammaksi. Kapteeni Francis Crozier luotsasi Terroria kohti tuntematonta. Miehistöllä ei ollut vielä aavistustakaan, mikä kohtalo heitä odottaa.

 

Vuonna 1846 he purjehtivat Victoriansaaren eteläpuolella olevaan Victoriansalmeen, joka osoittautui kohtalokkaaksi. Laivat jäivät jumiin jäähän, joten miehistön oli pakko asettua aloilleen hyytävässä ilmassa.

ba176cf0-1871-4436-9fde-4e3cafce3769-102

Tiukan taistelun ansiosta he selvisivät jotenkin vuoteen 1847. Ruokaa aluksella oli kolmeksi vuodeksi, joten nekin alkoivat pikku hiljaa loppumaan. Huhtikuussa 1848 oli kuollut 9 upseeria ja 15 miehistön jäsentä. Ruoka ei ollut ainoa ongelmaksi koitunut. Keripukki aiheutti tuskia ennestäänkin vaativaan tilanteeseen. Yli sadasta miehestä nelisenkymmentä oli inuittien mukaan elossa kesällä 1848. Miehistö kävikin inuittien kanssa kaupankäyntiä mm. hylkeenlihasta. Tämä ei kuitenkaan paljoa auttanut, mikä pakotti miehet turvautumaan kannibalismiin. Viimeiset laivan miehistön jäsenet kuolivat nälkään vuonna 1850/1851.

 

Laivan tarkat tapahtumat on olleet mysteeri ja huhujen verhoamat. Eräs huhu väittää, että laivaan tuodut säilykepurkit olivat pilaantuneet jo laivaan tuodessa. Säilykepurkkeja epäillään yhdeksi pääsyyksi löytyneeseen laajaan lyijymyrkytykseen.

HMSTerrorThrownUpByIce.jpg

Nykyaikaisten laitteiden ansiosta HMS Erebus löydettiin vihdoin syyskuussa 2014 lähellä Kuningas Williamin saarta. Etsintöjä jatkettiin sinnikäästi ja HMS Terror löydettiin vahingossa syyskuussa 2016 kun jäässä ollut keppi paljastui Terrorin maston huipuksi. Laiva löytyi merenpohjasta, paikasta, jossa se juuttui jäihin vuonna 1848. Tutkimuksissa hämmästyttiin, kuinka hyvin puinen laiva oli säilynyt merenpohjassa 170 vuotta. Jopa kapteenin hytin ikkunoita oli yhä ehjinä.

 

Laivojen etsinnät aloitettiin jo 1848 ja jatkettiin vuoteen 1854, tuloksetta. Tuona aikana rahaa Britannia käytti etsinöihin nykyrahaksi muutettuna 100 miljoonaa euroa. Myöhemmin, vuonna 1859 tehtiin vielä yksi etsintäretki, jolla löytyi miehistön luita. Kaikkien miehistön jäsenten ruumiita ei ole vieläkään löydetty.

terror.jpg

HMS Terrorin löytyminen

bottom of page