top of page

Jurassic Park (1993-2022)

1202186.jpg
2996534.png

Jurassic Park elokuvasarja on yksi suosituimmista ja myös henkilökohtainen suosikkini kautta aikojen. Idea elokuvalle sai alkunsa, kun kirjailija Michael Crichton sai idean dinosaurusten geneettisestä uudelleenluomisesta. Hän kertoi ideastaan ystävälleen Steven Spielbergille joka innostui aiheesta heti. Heti alkuun oli selvää, että elokuva tulisi vaatimaan uskomattoman määrän erikoistehosteita. Robottidinosauruksia kokeiltiin mutta päädyttiin tekemään ne tietokoneella. 63 miljoonaa dollaria kannatti sijoittaa, sillä elokuva on tuottanut yli miljardi dollaria. Sijaintina toimii Isla Nublar -saari.

Toisessa osassa, eli Jurassic Park - Kadonnut maailma on vuodelta 1997 ja sijoittuu neljä vuotta ensimmäisen osan jälkeen toiselle saarelle, Isla Sornalle. Saarella asustaa hirmuliskoja. Elokuva perustuu löyhästi Michael Crichtonin romaaniin Kadonnut maailma, jonka pohjalta elokuvan käsikirjoitus laadittiin. Toinen osa ei tuottanut enää niin paljoa kuin ensimmäinen vaan tuotto jäi 615 miljoonaan budjetin ollessa jo 73 miljoonaa.  

Jurassic Park III (2001) elokuvaa ei enää ohjannut Spielberg vaan Joe Johnston. Spielberg toimi kyllä vastaavana tuottajana. Kolmas osa ei enää perustu Michael Crichtonin kirjaan. Isla Sornaan sijoittuvassa leffassa pariskunta lähtee etsimään kadonnutta poikaansa. Pian dinosaurukset tajuavat saarella olevat vierailijat. Elokuvan tuotto laskee edelleen vaikka budjetti kasvaa. Budjetin ollessa 93 miljoonaa, tuottoa se keräsi 368,7 miljoonaa. 

Neljättä elokuvaa saatiin odottaa kauan, jopa 14 vuotta vuoteen 2015. Alunperin esi-illan piti olla vuonna 2003 mutta moneen kertaan siirretty ja peruttu käsikirjoitus siirsi elokuvaa vuosilla. Myös nimi muuttui; Jurassic World:ksi. 22 vuotta ensimmäisen Jurassic Parkin tapahtumien jälkeen Isla Nublar -saarelle on rakennettu uusi teemapuisto, Jurassic World. Puistossa koulutetaan neljää velociraptoria. Asiat menevät pieleen ja dinot pääsevät vapaaksi. 
Elokuvasarja kannatti käynnistää uudelleen, sillä neljäs osa tuotti kahdessa viikossa yli miljardi dollaria, budjetin ollessa 150 miljoonaa. 

Viides osa on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut jatko-osa, Jurassic World - Kaatunut valtakunta (Fallen Kingdom). Se sijoittuu edeltäjänsä tapaan Jurassic Worldiin, joka on nyt hylätty. Dinosaurukset suunnitellaan siirrettävän uudelle suojelualueelle mutta kaikki ei todellaan suju suunnitelmien mukaan. Elokuva on toiseksi tuottoisin, 1,3 miljardia, 170 miljoonan budjetilla. 

Seuraava osa, eli 6. elokuva on nimeltään Jurassic World: Dominion, jonka on määrä saada ensi-iltansa 10.06.2022. Elokuvan piti saada ensi-iltansa jo mutta koronan takia sitä jouduttiin siirtämään vuodelle 2022. Uuden elokuvan on kerrottu olevan erilainen kuin edeltävät, joskin alkuperäisen, vuoden 1993 näyttelijöitä on mukana. Tarinasta ole oikeastaan vielä tietoa mutta trailerin perusteella dinot rellestävät kaupungissa ainakin. Mielenkiinnolla odotan tätä.

Suomen ensi-illat:
Jurassic Park: 01.09.1993
Jurassic Park - Kadonnut maailma: 05.09.1997
Jurassic Park III: 03.08.2001
Jurassic World: 12.06.2015
Jurassic World - Kaatunut valtakunta: 08.06.2018
Jurassic World Dominion: 10.06.2022

TV esitykset:                                                             Viimeksi                         Tuleva
Jurassic Park                                                       15.09.2022 kutonen            
Kadonnut maailma                                              02.12.2021 kutonen        
Jurassic Park III                                                   01.12.2022 kutonen        
Jurassic World                                                     10.12.2021 tv viisi           20.08.2023 tv viisi  Kaatunut valtakunta                                            15.06.2023 kutonen      

bottom of page