top of page

Alien (1979-2017)

792547.jpg
228953.jpg

Alien - Kahdeksas matkustaja on vuodelta 1979 ja aloitti Alien elokuvat. Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, vuoteen 2122. Malminkuljetusalus vastaanottaa hätäsignaalin ja suuntaa sitä kohti herättäen samalla aluksen seitsemän henkisen miehistön pitkän matkan horrostilasta. Pian yhteen ryhmän jäsenistä kiinnittyy vieras elämänmuoto ja painajainen avaruudessa voi alkaa.

Alien hirviön suunnitteli sveitsiläinen kuvataiteilija H. R. Giger. Joissain kohtauksissa ohjaaja ei kertonut näyttelijöille missä alien olisi, näin luotiin aitoja reaktioita. Vuonna 1995 elokuva valittiin Yhdysvaltojen National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.

Aliens - Paluu on sarjan toinen osa vuodelta 1986. Elokuva on ensimmäiseen osaan verrattuna nopeatempoisempi toimintaseikkailu. Elokuva on kuvattu Englannissa 18 miljoonan budjetilla. Tuloja se on kerryttänyt 131 miljoonaa. 

Rahtialuksen ainoa selviytynyt jäsen, Ellen Ripley pelastetaan avaruudesta kun han on ollut 57 vuotta hyperunessa. Toiseen siirtokuntaan menetetään yhteys ja Ripley lähtee tutkimaan asiaa. Perillä hän huomaa alienien tappaneen siirtokuntalaiset. Taistelu alienia vastaan voi alkaa. 

Alien 3 on vuodelta 1992. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2179, vain muutama tunti Aliens - paluu tapahtumien jälkeen. Aluksella syttyy tulipalo, minkä seurauksena laukaistaan pakokapseli avaruuteen. Ellen Ripley laskeutuu entiselle vankilaplaneetalle, jossa häntä odottaa murhaajien epäilyttävä vastaanotto. Pakokapselissa on kuitenkin salamatkustaja ja alien pääsee jälleen vapaaksi. 

Elokuvan tekemistä vaikeutti kun Fox-johtaja hylkäsi vuonna 1987 käsikirjoituksen, jossa maa olisi jakautunut kylmän sodan vastapuolien mukaisesti kahtia. Myös Ripleylle suunniteltiin korvaajaa pääosaan mutta hänen katsottiin olevan olennainen osa Alien elokuvia, että hän sai jatkaa pääosassa. 2003 dvd:llä julkaistiin uusi versio, jossa juonta on muutettu huomattavasti ja erikoistehosteita lisätty. Bluray julkaistiin vuonna 2010. 

Neljäs osa, Alien - ylösnousemus on vuodelta 1997 ja sijoittuu 2379 eli 200 vuotta Alien 3 tapahtumien jälkeen. Armeijan tiedemiehet kloonaavat Ripleyn saadakseen haltuunsa Ripleyn sisällä olevan alienin. Ripleystä ja alienista on tullut erikoinen risteymä. Ripleyn sisällä oleva alien lisääntyy ja saa lisää ihmisiä valtaansa kun olio karkaa tiedemiestin hallinnasta. Myös uusi alien astuu kuvioihin, joka muistuttaa ihmistä. 

Elokuva ei saanut kovin kaksista vastaanottoa ja maineikas elokuvakriitikko Roger Ebert listasi elokuvan yhdeksi huonoimmista vuonna 1997. Käsikirjoittajan mielestä kaikki toteutettiin väärin; lavastus, musiikki, repliikit. Alkuperäisen Alien elokuvan suunnittelija piti kuitenkin elokuvaa suorastaan erinomaisena. 

Alien vs Predator julkaistiin vuonna 2004. Nimensä mukaisesti alien ja predator ottavat mittaa toisistaan. Vuonna 2004 satelliitit havaitsevat oudon lämpölähteen Etelänapamantereen lähellä sijaitsevalla jäisellä saarella. Arkeologiryhmä lähtee tutkimaan asiaa. Lämmön lähteeksi paljastuu maanalainen pyramidi, joka paljastuu alienin ja predatorin ansaksi ihmisille. 

Elokuva ei saanut hyvää palautetta kriitikoilta eikä faneilta mutta oli taloudellisesti menestys 172 miljoonan tuotolla. 

Alien vs Predator 2 on vuodelta 2007. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2004 heti Alien vs. Predator -elokuvan tapahtumien jälkeen. Predatorien alus syöksyy metsää lähellä coloradolaista pikkukaupunkia.  Predatorien kotiplaneetalta lähetetään kokenut eliittipredator nimeltä Wolf tutkimaan aluksen maahansyöksyä ja näin alkaa tappava kujanjuoksu kahden supertehokkaan tappajan välillä. Lopulta armeija päättää ratkaista asian pudottamalla ydinpommin kaupunkiin. 

Prometheus on vuodelta 2012 ja on esiosa alkuperäiselle Alien - kahdeksas matkustaja elokuvalle sijoittuen vuoteen 2089. Ryhmä tutkijoita löytää muinaisen tähtikartan, jonka uskotaan liittyvän elämän syntyyn maapallolla. Meredith Vickersin johtama joukko saapuu neljä vuotta myöhemmin LV-233-planeetalle, jossa heitä odottaa taistelu ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Elokuvaa alettiin suunnitella jo 2000-luvun alussa. Lost -sarjan luoja Damon Lindelof teki käsikirjoituksen. 

Alien Covenant on vuoden 2017 jatko-osa elokuvalle Prometheus. Siirtokunta-alus Covenant on matkalla galaksin kauimmaisella laidalla. Matkalla heidän eteensä tulee hätäsignaali planeetalta, jonka he uskovat olevan koskematon paratiisi. Totuus on arvatenkin aivan toinen kun he kohtaavat synteettisen androidin. 

Elokuvan on ilmoitettu olevan ensimmäinen osa esiosa-trilogiassa ennen alkuperäistä Alien elokuvaa. Mahdollisista jatko-osista ei kuitenkaan vielä tiedetä. 

Ensi-ilta Suomessa:
Alien - kahdeksas matkustaja: 26.10.1979
Aliens - paluu: 31.10.1986
Alien 3: 28.08.1992
Alien - ylösnousemus: 06.03.1998
Alien vs Predator: 29.10.2004
Alien vs Predator 2: 04.01.2008
Prometheus: 06.01.2012
Alien - Covenant: 17.05.2017

Tv esitykset:                                                             Viimeksi                 Tuleva
Alien - kahdeksas matkustaja                          04.05.2013 sub
Aliens - paluu                                                     01.08.2020 fox
Alien 3                                                                 01.01.2016 fox
Alien - ylösnousemus                                        26.08.2015 fox
Alien vs predator                                               31.03.2015 fox
Alien vs predator 2                                            16.08.2014 fox
Prometheus                                                       19.01.2018 mtv3
Alien - Covenant                                                                                 19.09.2023 mtv3                                              

bottom of page